mainos_1027

Valmennus

Kirsi Vine löysi uuden vaihteen coachingista - "Intohimo ja motivaatio vahvistuivat"

Mistä löytyvät inspiroituneet, motivoituneet, sitoutuneet työntekijät? Coaching auttaa löytämään heidät oman yrityksen sisältä.

artikkelikuva: Kirsi Vine löysi uuden vaihteen coachingista - "Intohimo ja motivaatio vahvistuivat"

Kuvassa ovat Paula Kilpinen vasemmalla, ja oikealla Kirsi Vine.

HRM Partnersin toimitusjohtaja Paula Kilpinen on coachannut Kirsi Vinea Taalerilta vuoden ajan. Tuona aikana Kirsi on löytänyt sekä uutta virtaa työhönsä, että kokonaan uusia haasteita.

”Kaikki lähti omasta osaamistaustastani ja siitä, minkä koin merkitykselliseksi. Coaching on ”pakottanut” miettimään mihin haluan käyttää osaamistani ja mihin suuntaan haluan viedä uraani ja käyttää aikaani. Se on selkeyttänyt ajatuksiani”, Vine sanoo.

Merkityksellisyyttä ja osaamisen jakamista
Vinella on yrittäjätausta, josta hän myöhemmin siirtyi yksityispankkipuolelle. Coachingin avulla hän on löytänyt uutta inspiraatiota ja energiaa, jota hän haluaa jakaa myös muille.

”Haluan auttaa muita menestymään sekä yksityispankkiirina että yrittäjänä. Haluan jakaa osaamistani Taalerin sisällä, mutta käyttää osaamistani myös Taalerin ulkopuolella. Niinpä perustin yrityksen hyvinvoinnin ja liikunnan saralle, ja mentoroin sen nuorta toimitusjohtajaa.”

Lisäksi Kirsi on mennyt mukaan eri yhtiöiden hallituksiin ja hakeutunut eri pääomasijoitusverkostoihin. Hän tekee myös työtä korvauksetta, pelkästä intohimosta.

”Kansainvälinen naisverkostossa toimin naisosaajien ja -johtajien mahdollisuuksien edistämisessä korvauksetta. Se on yksi tapa tehdä vapaaehtoistyötä.”

Kirsin työnantaja Taaleri suhtautui coachingiin kannustavasti, sillä yritys pitää positiivisena sitä, että inspiraatiota löytyy myös talon ulkopuolelta.

”Haluan auttaa oman talon sisällä nuorempia pankkiireita avaamaan asiakkuuksia. Coachingin seurauksena kipinä syttyi myös mentorina toimimiseen. Uudet asiat eivät ole työnantajalta pois, päinvastoin. Uusien verkostojen kautta Taalerille on tullut jopa uusia merkittäviä asiakkuuksia.”

Ajatuspilvestä konkreettisiksi toimenpiteiksi
Kirsi Vine kuvaa tilannetta ennen coachingia pilvenä, jossa asiat ja toiveet kyllä olivat olemassa, mutta ne eivät olleet konkretisoituneet toimenpiteiksi. Paulan avulla hän sai konkretisoitua ajatuksensa ja unelmansa toimenpiteiksi.

”Paula kysyi minulta kysymyksiä: Mikä on sinulle merkityksellistä? Mihin haluat käyttää aikaa ja jättää jälkesi? Mikä on seuraava askel? Paulan osaavalla avustuksella konkretisoituivat ne toimenpiteet, joita piti edistää ennen seuraavaa tapaamista. Yksin oli vaikea irtautua pohtimaan asioita. Auttaa, kun joku hyvällä tavalla pakottaa.”

Paula Kilpinen listaa, mistä coachingissa on parhaimmillaan kyse. Uudistuminen on nykypäivän työelämässä välttämättömyys, jota coaching tukee.

”Coach oivalluttaa ja auttaa tekemään näkyväksi jo coachattavalla olevat ajatukset tulevaisuudestaan ja tavoitteistaan antamatta valmiita neuvoja tai ratkaisuja. Coach voi myös haastaa olemassa olevia uskomuksia. Coaching auttaa laajentamaan ajattelua ja tähtää käyttäytymisen muutokseen.”

Paulan ja Kirsin yhteistyö on jatkunut vuoden ja loppuu pian.

”Aika on ollut valtavan valaisevaa ja insprioivaa. Kemiamme ovat toimineet. Palaan Paulan pakeille, kun on tarvetta jatkossa.”

Paula Kilpinen lupaa, että HRM Partnersin coacheista löytyy sopiva jokaiselle. Asiakas voikin aina valita itselleen sopivimman useasta eri coachista. Kaikki HRM Partnersin coachit ovat sertifioituneita, ja heillä on mittavaa liike-elämän ja johtamisen kokemusta.

”Kaikki perustuu henkilökemiaan ja luottamukseen. Jo ensi tapaamisesta lähtien.”

Monimuotoinen coaching auttaa työelämän murroksessa
Milloin yrityksen sitten kannattaa ottaa yhteyttä coaching-palveluita tarjoaviin yrityksiin?

”Yrityksille coachingista on hyötyä työelämän murroksessa. HRM Partners järjestää coachingia johdolle, esimiehille, asiantuntijoille ja tiimeille. Järjestämme myös uracoachingia uranvaihtajille ja uutta työtä etsiville. Tulevaisuudessa työura ei ole enää lineaarinen vaan pikemminkin portfolio, joka koostuu erilaisista kokemuksista. Punainen lanka omalla työpolulla on usein se, minkä kokee itselleen merkityksellisenä”, Paula Kilpinen kertoo.

Jokaiselle tapaamiselle määritellään tavoitteet. Usein työnantaja maksaa coaching-prosessin, mutta aloite voi tulla coachattavalta itseltään. Kaikki on luonnollisesti luottamuksellista.

”Coaching-prosessin kesto on normaalisti muutamasta kuukaudesta vuoteen. Jo neljän kuukauden coachingilla saadaan aikaan uudistumista ja pitkäaikaisia vaikutteita. Tapaamisia on noin kolmen viikon välein. Tärkeää on myös se, mitä coachattava tekee itse tapaamisten välillä, coaching on prosessi, ikään kuin johtajalle räätälöity henkilökohtainen johtamisvalmennus.”

Mitä HRM Partners tarjoaa?
HRM Partners tarjoaa eri tyyppistä coachingia eri tilanteisiin. Business coachingilla voidaan tukea liiketoiminnallisten tavoitteiden edistämistä, strategian toiminnallistamista tai organisaation uudistumista. Se sopii myös silloin, kun johtajalla on uusi rooli tai vastuualue. Se on myös hyvä keino tukea talentteja löytämään uralleen inspiroivan ja merkityksellisen kehityssuunnan ja siten sitouttaa heitä entisestään.

Uracoachingissa keskitytään henkilön oman osaamisen ja uran suunnitteluun: miten rakennan ja johdan itselleni merkityksellistä ja soveltuvaa työelämää. Uracoachaukseen tultaessa työsuhde voi olla päättynyt ja coachingin avulla kartoitetaan uravaihtoehtoja ja rakennetaan konkreettinen toimintasuunnitelma kohti uutta ratkaisua. Työtehtävät voivat muuttua työpaikan sisälläkin, ja tämä tilanne on monessa yrityksissä todellinen, kun työtehtäviä häviää ja uusia syntyy. Uusia työpolkuja on rakennettava. Osana yritysten omaa talen mobilityä uracoaching auttaa henkilöstön liikkuvuudessa, vaikka työsuhteet eivät olisi katkolla.

Talent-coachingissa keskitytään henkilön koko potentiaalin esilletuomiseen ja sen oikein työelämässä kanavoimiseen. Prosessin tavoitteena on kirkastaa osallistujalle omat vahvuudet ja tekijät, jotka vaikuttavat omaan työssä innostumiseen ja menestymiseen. Tähän vaikuttaa muun muassa arvojen yhteensopivuus, roolin odotusten soveltuvuus, persoonan sopivuus työtehtävään ja mahdollisuudet kehittyä haluamaansa suuntaan.

”Coaching on tutkitusti tehokkain tapa edistää henkilökohtaista kehittymistä ja uudistumista. Se on investointi, jonka tulokset kantavat pitkälle tulevaisuuteen”, Paula Kilpinen kiteyttää.

Lisätietoja: www.hrmpartners.fi

Teksti: Esa Pesonen
Kuva: Heli Hirvelä

Julkaistu: 10/2019

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 2/2024

HR viesti



Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »