mainos_1021

Rekrytointi (rekrytointityökalut)

Harhaluuloja oppilaitosyhteistyöstä?

artikkelikuva: Harhaluuloja oppilaitosyhteistyöstä?

Muutokset yhteiskunnassa ja taloudessa ohjaavat yrityksiä muuttumaan. Kehitys muuttaa henkilöstön osaamisen tarpeita, kun taas varttuneiden osaajien jääminen pois työelämästä pakottaa uusien kykyjen etsimiseen.

Useat yritykset eivät näe aina oppilaitosyhteistyön potentiaalia, ja osalti siksi oppilaitosyhteistyön kehittäminen on jäänyt viime vuosikymmenelle. Oppilaitokset kuitenkin tarjoavat valtavasti erilaisia mahdollisuuksia ja malleja työnantajille. Millaisia myyttejä oppilaitosyhteistyöstä on muodostunut?

”Oppilaitosyhteistyötä kannattaa tehdä vain silloin, kun yritys kasvaa”
On selvää, että taloudessamme on nousu- ja laskukausia. Markkinoiden taloudellinen tila vaikuttaa vahvasti myös yrityksen työllistämispotentiaaliin ja aktiivisuuteen. Yritykset usein sitovat myös oman oppilaitosyhteistyön näihin suhdannevaihteluihin. Uusien työntekijöiden merkitys kasvaa huomattavasti, kun talous lähtee kasvuun laskukauden jälkeen. Usein tällöin rekrytointitarve yllättää yrityksen. Oppilaitosyhteistyö on perinteisesti pitkäjänteistä yhteistyötä, jonka tulokset eivät näy heti. Siksi oppilaitosyhteistyötä ei voi tehdä vain silloin kun menee hyvin, vaan sitä tulisi tehdä etukäteen.

”Oppilaitosyhteistyö on työpaikkailmoitusten välittämistä.” Toimiva yhteistyö oppilaitoksen kanssa avaa yritykselle valtavasti erilaisia mahdollisuuksia ja tarjoaa paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Valitettavan usein yritykset kuitenkin näkevät oppilaitoksen pelkästään yhtenä kanavana työpaikkojen julkaisemiseen. Oppilaitosyhteistyö pitäisi nähdä kokonaisvaltaisena mallina, joka seuraa opiskelijaa ensimmäisistä kouluvuosista jopa korkeakouluun asti.

”Oppilaitosyhteistyö on vain yksipuolista puurtamista”
Oppilaitosyhteistyö on nimensä mukaisesti yhteistyötä, joista kummankin osapuolen tulee saada itselleen tärkeää hyötyä ja lisäarvoa. Oppilaitosyhteistyötä suunnitellessa on tärkeä luoda omat tavoitteet ja tahtotila siitä, mitä oppilaitosyhteistyöltä halutaan saavuttaa. Oppilaitosyhteistyötä ei kannata lähteä tekemään vaan tekemisen vuoksi, vaan sen ympärille on tärkeä löytää mittareita ja suunnitelma.

Kokonaisvaltainen oppilaitosyhteistyö on ennakoivaa rekrytointia
Työnantajakuvan rakentaminen ei tapahdu hetkessä. Hyvä oppilaitosyhteistyö on pitkäjänteistä työtä, joka parantaa työnantajan tietoisuutta ja mainetta opiskelijoiden keskuudessa.

Yrityksille oppilaitosyhteistyöllä on monenlaiset muodot. Opiskelijoita voidaan rekrytoida oppilaitoksista esimerkiksi kesätöihin, harjoitteluun tai keikkatöihin. Oppilaitoksen kanssa saa kuitenkin enemmän kosketuspintaa ja koulutuksen sisältöön pääsee paremmin tutustumaan opiskelijoiden opinnäytetöiden, oppi- ja koulutussopimuksien sekä yhteisten projektien kautta.

Tavoita opiskelijat Tiituksen avulla
Tiitus on kehittänyt yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Palvelun avulla tavoitat eri oppilaitosten opiskelijat yhdellä ilmoituksella maksuttomasti. Voit ilmoittaa erilaisista työmahdollisuuksista tai hakea sopivaa osaajaa opiskelijoiden joukosta anonyymisti ja ottaa häneen yhteyttä Tiituksen Haavi-palvelun avulla.

Tiituksen työnhakuun tarkoitetun palvelun lisäksi tarjolla on apua oppilaitosyhteistyön kehittämiseksi. Jos oman yrityksen oppilaitosyhteistyötä haluaa suunnitella tai syventää, suunnittelemme yritykselle personoidun konseptin oppilaitosyhteistyön tekemiseen.

Aloita oppilaitosyhteistyö tulevaisuuden osaajien rekrytoimisella. Tutustu palveluun ja rekisteröidy maksuttomasti!

Tiitus logo

www.tiitus.fi

Julkaistu: 03/2019

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 2/2024

HR viesti



Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »