mainos_441

Hyvinvointi
Koulutus

BLOGI

Kansainvälinen osaaja, moninaisen työyhteisön yhdenvertaiseksi jäseneksi

Kirjoittaja: Virpi Moilanen

artikkelikuva: Kansainvälinen osaaja, moninaisen työyhteisön yhdenvertaiseksi jäseneksi

Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin kannalta? Mitä moninaisuuden tukeminen ja yhdenvertainen kohtelu tarkoittaa esimerkiksi Suomessa työskentelevien kansainvälisten osaajien kannalta?

Moninaisuus koskee meitä kaikkia

Moninaisuus rakentuu useista eri asioista, joista ulkoisia eli näkyviä tekijöitä ovat esimerkiksi etninen ja kulttuurinen tausta, sukupuoli, ikä ja ulkonäkö. Näkyvien tekijöiden lisäksi on tekijöitä, joita ei yleensä voida ulkopuolisesti havaita, kuten seksuaalinen suuntautuminen, sosiaalinen tausta, koulutus, arvomaailma, uskonto, poliittiset näkemykset sekä erilaiset ideologiat ja vakaumukset.

Moninaisuus työyhteisössä tarkoittaa työntekijöiden ja heidän eroavuuksiensa muodostamaa kokonaisuutta, jossa merkittävässä osassa ovat myös työntekijöiden erilainen koulutustausta, työkokemus, taidot sekä tavat tehdä työtä. On tärkeää oivaltaa, että me kaikki olemme moninaisia eikä vain hän, jonka koen itsestäni erilaiseksi (Paavola, 2021). Samassa työyhteisössä on siis vain moninaisia jäseniä. Tarkastellessamme muita täytyisi tarkastella myös itseämme ja toimintaamme: Olen osa tätä työyhteisöä; millä tavalla minä voin tukea tässä työyhteisössä moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta? Monikulttuurisessa työyhteisössä yhdenvertaisuus ei toteudu kieli- ja kulttuuritaustaltaan erilaisten työntekijöiden kohdalla, koska he eivät yleensä ymmärrä valtakulttuurin kieltä tai hallitse kaikkia työelämän kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä.

Vinkkejä toimivaan monikulttuuriseen työyhteisöön opas

Ymmärtäminen on hopeaa, teot kultaa

Moninaisuuden johtaminen edellyttää esimieheltä ihmistuntemuksen lisäksi yhteisöllisyyden vahvistamista ja erityisesti työyhteisöön liittymisen ja osallisuuden tukemista. Työyhteisön jäseniltä moninaisuuden hyväksyminen edellyttää sen ymmärtämistä, kykyä uuden tiedon vastaanottamiseen sekä avoimuutta. Moninaisessa yhteisössä kaikki sen jäsenet nähdään erilaisina, erilaisuutta arvostetaan ja kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti.

On tärkeää huomata, mitä hyvää omassa työyhteisössä jo tehdään moninaisuuden huomioimisessa. Yhtä oleellista on tiedostaa kehittämiskohteet, joihin paneutumalla ei taata pelkästään kv-osaajan, vaan koko työyhteisön hyvinvointi. Ymmärretäänkö työpaikalla valtakulttuurin kielen oppimisen merkitys muualta tulleille? Kielen osittainenkin hallinta lisää osallisuuden ja oman elämän hallinnan tunnetta. Kielen opettamiseen ja oppimiseen työpaikalla voi valmentautua, samoin kuin selkeään perehdytykseen. Tämä kaikki on osa maahanmuuttajan kotoutumista, ja parhaimmillaan siihen panostaminen sitouttaa kv-osaajan niin työnantajaan kuin alueeseen, jossa hän elää ja työskentelee, tehden hänestä moninaisen yhteisönsä yhdenvertaisen jäsenen.

Virpi Moilanen
Virpi Moilanen on toiminut maahanmuuttoon liittyvien koulutusten suunnittelijana ja kouluttajana vuodesta 2006. Hän on ollut kehittämässä työpaikalla toteutettavaa suomen kielen valmennusta useissa hankkeissa ja valmentanut kansainvälisiä työyhteisöjä kielivalmennuksen ohessa. Suomi on kv-työntekijöiden mielestä vetovoimainen maa, jossa työtekijöiden pitovoimaan pitää kuitenkin panostaa. Kansainvälisyyteen liittyvät koulutuksemme ja kielivalmennus ovat kv-osaajien ja kv-työyhteisön valmennusta, jonka tuloksena kv-osaajat haluavat jäädä työyhteisöönsä ja Suomeen.

Kieli- ja työyhteisövalmennus

Moninaistuva työyhteisö - kansainvälinen osaaja osaksi tiimiä

Asiakasviestintä kuntoon

International Business and Marketing // EMBA

Julkaistu: 08/2021

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

PODCAST - HR-ammattilainen osaamisen kehittämisen keskiössä – näin autat organisaatiota menestymään

PODCAST - Yrityskulttuuri on kuningas

mainos_587
mainos_529
mainos_532
mainos_426
mainos_543



Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »