Hyvinvointi
Johtaminen
Yrityskulttuuri
Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista
Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla siitä, mihin rahaa käytetään – esimerkiksi lahjoilla omalle henkilökunnalle, asiakkaille ja kumppaneille, tai vaikkapa mahdollisille uusille työntekijöille. Liike- ja henkilökuntalahjat ovat yksi yrityksen identiteetin, työnantajamielikuvan ja kulttuurin näkyvimpiä konkreettisia tekijöitä, joilla on usein euromääräistä arvoaan merkityksellisempi viesti. Voiko kulttuuria kuitenkaan kehittää lahjavalinnoilla?
Yrityslahjojen hankinnan kriteereissä näkyy selkeästi sekä
ajan suuret trendit että politiikan, talouden ja markkinoiden
konkreettiset yksittäiset tapahtumat. Tällaisia ovat esimerkiksi
voimakas siirtyminen tavaroista aineettomiin lahjoihin, vastuullisuusnäkökulmien
korostuminen sekä moninaisuuden kasvanut
huomiointi. Eipä geopoliittisetkaan syyt ole olleet toisarvoisia,
sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on saanut monet yritykset
ohjaamaan lahjarahansa ukrainalaisten tukemiseen.
Meillä Accountorilla vastuullisuusnäkökulma ja DEI-arvot
ovat keskeisiä, ja pyrimme löytämään lahjoiksi esimerkiksi
ekologisesti kestäviä ja moninaisuuden huomioivia vaihtoehtoja.
Korvaamme muovin kankaalla, kertakäyttöisyyden kestävällä,
avaa Accountor Services Oy:n HR business partner
Henna Pollari.
Myös lahjojen toimittajien valinta on noussut
monessa yrityksessä tärkeäksi, sillä lahjat halutaan ostaa
samoja arvoja kannattavilta yrityksiltä. Esimerkiksi kotimaisuus,
ekologisesti kestävät materiaalit sekä eettinen tuotanto
löytyvät enenevissä määrin kriteerilistoilta.
Accountor Services Oy:n HR business partner Henna Pollari sanoo,
että työsuhteen elinkaarta ajatellen, lahjan vaikuttavuus on suurin juuri
yritykseen tultaessa. Se antaa kivan alun yhteiselle polulle.
KUVA: ACCOUNTOR SERVICES OY
Valinnat kertovat
siitä, mitä
yrityksenä ollaan ja mitä
halutaan olla.
Elämyslahjat Oy on aineettomien lahjojen tarjonnassa
ajan hermolla, sillä valikoimasta löytyy nimensä mukaisesta
vain aineettomia, elämyksellisiä lahjoja.
Elämyslahjat on alun perin Liettuassa 2006 perustettu yritys,
jonka on perustanut Linas Ceikus. Yrityksen perustaja on
varsin kulutuskriittinen ja yrityksen missio onkin muuttaa lahjat
tavaroista aineettomiin elämyslahjoihin. Alun perin kipinä yrityksen
perustamiseen on syttynyt Linaksen perheelleen ja ystävilleen
tekemistä paperisista, käsin kirjoitetuista lahjakorteista.
Syntyi ajatus, että tätähän voisi laajentaa!, kertoo Elämyslahjat
Oy:n yritysmyyntipäällikköMira Kytövaara.
Suomeen Elämyslahjat Oy perustettiin vuonna 2010 ja
se on osa jo viidessä maassa toimivaa Emoti Group -konsernia. Suomessa yritys tarjoaa noin 1 600 erilaista elämystä,
jotka jakaantuvat lento-, hemmottelu-, vesi-, kurssi-, ajo-, lomaja
ruokaelämyksiin. Myymälöitä yrityksellä on pääkaupunkisedulla
kauppakeskus Sellossa, Isossa Omenassa ja Kampissa,
joskin tilaaminen ja maksaminen toimii pääasiallisesti
verkkokaupan kautta, yritysmyynti auttaa henkilöstö- ja liikelahjoissa
ja esimerkiksi virkistyspäivien suunnittelussa ja toteutuksessa.
Palveluntarjoajamme ovat pääsääntöisesti suomalaisia
pienyrittäjiä. Tämä on meille erittäin tärkeä valinta. Toki lisäksi
odotamme, että heidän tarjoamansa palvelut ovat elämyksellisiä
ja kiinnostavat loppuasiakkaitamme, kertoo Kytövaara.
Elämyslahjat Oy:n yritysmyyntipäällikkö Mira Kytövaara kertoo, että
lahja ei onneksi ole enää sama kaikille, esimerkiksi herkkukori, vaan
lahjoihin satsataan enemmän ajatusta ja rahaa. Valinnat kertovat siitä,
mitä yrityksenä ollaan ja mitä halutaan olla.
KUVA: ELÄMYSLAHJAT OY
Valinnat heijastelevat yrityksen arvomaailmaa
Elämyslahjat Oy:n suosituimmat palvelut ovat superautot-konsepti,
illallinen pimeässä sekä shitty ja magic dinner. Kytövaaran
mukaan tilanne Suomessa on hyvä, sillä erityisesti ESGnäkökulma
sekä moninaisuuden huomioiminen näkyy selkeästi
asiakkaiden valinnoissa.
Lahja ei onneksi ole enää sama kaikille, esimerkiksi herkkukori,
vaan lahjoihin satsataan enemmän ajatusta ja rahaa. Valinnat kertovat siitä, mitä yrityksenä ollaan ja mitä halutaan
olla. Mietitään vastuullisuutta ja monimuotoisuutta, selventää
Kytövaara.
Vaikka lahja
voi tukea hyvin
yhteisöllisyyttä, ei sen
yksilöllistäkään merkitystä
voi ohittaa.
Palvelut ja erilaiset lahjakortit ja -koodit ovat toimiva
valinta myös silloin, kun halutaan antaa saajalle mahdollisuus
vaikuttaa lahjaan. Näin voidaan tukea työyhteisön monimuotoisuutta
ja huomioida yksilölliset tarpeet ja toiveet jossakin
laajuudessa, myös esimerkiksi verotusasiat huomioiden. Tämä
saattaa hieman vesittää lahjasta saatua iloa. Palveluiden ja
lahjakorttien lisäksi esimerkiksi palkallisista vapaapäivistä on
tullut varsin suosittu palkitsemisen keino tavaralahjojen tilalle.
Niitä käytetään erityisesti joulun ja vuoden vaihteen aikaan
mahdollistamaan pidempi vapaa työntekijöille. Tämä voi olla
erittäin tervetullut lahja monelle ja varsin helposti toteutettava
ratkaisu yrityksille.
Aineettomat lahjat ovat suosittuja myös siksi, että niiden
toimittaminen kuormittaa organisaatiota käytännön tasolla
vähemmän kuin tavaralahjat. Tilaus, pakkaus, postittaminen
ja lähettäminen on nimittäin melkoinen homma, jos saajia on
kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia. Usein lahjojen hankinnan
ja toimittamisen hoitaa yrityksen HR, jossa arvioidaan montaa
näkökulmaa lahjan eettisyydestä postilaatikon kokoihin.
HR ja johto ovat viime vuosina olleet huolissaan etätyöstä
yhteisöllisyyden ongelmallisuuden näkökulmasta. Tämän
vuoksi erilaiset yksilöinä tai yhdessä koetut elämykset voivat
olla mainio tapa luoda yritykseen ja työyhteisöön yhteisiä
kokemuksia, tarinoita, keskustelua ja yhteisöllisyyttä. Taika on
tietysti löytää vaihtoehtoja, jotka sopivat tiimissä kaikille.
Työsuhteen elinkaarta ajatellen, lahjan vaikuttavuus on
suurin juuri yritykseen tultaessa. Se antaa kivan alun yhteiselle
polulle, pohtii Pollari.
Lahja elämän rikastajana
Vaikka lahja voi tukea hyvin yhteisöllisyyttä, ei sen yksilöllistäkään
merkitystä voi ohittaa.
Aloitimme Accountorilla niin kutsutun Yläfemma-kiitoksen,
jossa palkitaan eniten kiitoksia saanut työntekijä. Esimerkiksi
2022 saimme yhteensä noin 5 000 palautetta, ihan huikea
määrä! Voittaja saa valita itselleen lahjan, ja teemme aiheesta
jutun intraamme, iloitsee Pollari.
Lahja voi toimia
myös inspiroijana,
rohkaisijana ja lempeänä
ajurina uuteen.
Vaikuttavuutta voidaan saada siis aikaan paitsi tiimeihin
myös yksilöihin, kun lahja on henkilökohtainen kiitos. Yksilöja
yhteisökohtaisuudessa saakin olla tarkkana, sillä siihen liittyy
paljon kulttuurisidonnaisuutta. Joissakin kulttuureissa yksilön
huomioimista odotetaan, toisissa se koetaan varsin vaivaannuttavana.
HR on tässä asiassa usein ammattilainen.
Jos lahja mahdollistaa uuteen asiaan tutustumisen, voi
saaja päästä kokeilemaan jotakin itselleen aivan uutta lajia tai harrastusta. Näin hän saattaa pelkän kokemuksen lisäksi
yllättyä omasta pystyvyydestään tai löytää itselleen jopa
uuden harrastuksen. Mikäpä muu olisi omiaan tasapainottamaan
työtä ja vapaa-aikaa, tukemaan työssä jaksamista sekä
nostamaan elämänlaatua ja hyvinvointia. Lahja voi siis toimia
myös inspiroijana, rohkaisijana ja lempeänä ajurina uuteen.
Lahjat kertovat meidän reseptimme
Lahjoilla voidaan siis kuvata tehokkaasti sitä, mikä on meille
yrityksenä tärkeää ja mitä me arvostamme ja tuemme. Kerromme
omalle henkilökunnallemme ja verkostollemme meidän
reseptimme, mistä meidät on tehty ja millainen identiteettimme
on.
Lahjoilla voinee kuitenkin rajatusti kehittää yrityksen kulttuuria,
ne pikemminkin tukevat ja kertovat tarinaa muilla toimenpiteillä
aikaansaadusta kehityksestä.
Teksti: Pia Klemetti
Julkaistu: 05/2023