Johtaminen
Tiimit
Yrityskulttuuri
Ulkoistettu HR-palvelu
Tehokkuutta, taloudellisuutta ja joustavuutta
Säästöt ovat iskeneet armottomasti lähes jokaiselle toimialalle. Henkilöstöhallinnon tehtävät ovat sellainen asia, joka kysyttäessä kerrotaan usein olevan kunnossa: työt hoitaa oma HR-ihminen/osasto, toimitusjohtaja tai työt on hajautettu useammalle henkilölle oto-tehtäviksi. Jos organisaatiosta puuttuu oma HR-tiimi tai työtä tehdään liian pienillä HR-resursseilla, on enemmän kuin todennäköistä, että joitakin asioita jää epähuomiossa hoitamatta.
HR-velvoitteiden laiminlyönti voi käydä kalliiksi monella tavalla
Totuus iskeytyy kuin märkä rätti kasvoille, mikäli viranomainen tekee valvontakäynnin ja toteaa puutteita. Lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönti johtaa siihen, että työnantajan on laitettava kättä taskuun, eikä sakko ole tyypillisesti ihan pikkusumma. Virheellisesti läpiviedyt yt-prosessit voivat aiheuttaa pahimmillaan kymmenien tuhansien eurojen kustannuksia ja korvausmaksuja, mikäli asiantuntemus ei ole riittävällä tasolla.
Toinen melko todennäköinen ilmentymä hr-asioiden heikosta hoitamisesta on työviihtyvyyden katoaminen: takaovi käy ja kullanarvoista osaamista valuu kilpailijan käsiin. Jos työntekijät viihtyvät, silloin viihtyvät asiakkaatkin.
Kolmas kiistaton ilmiö on taloudellinen tappio, jos esimerkiksi hr-tehtäviä hoitaa sivutoimisesti henkilö(t), jonka/joiden pitäisi keskittyä aivan erilaisiin työtehtäviin. Ei ole kovinkaan kannattavaa, mikäli johtajan palkalla esimerkiksi kirjoitetaan työsopimuksia, perehdytetään, tarkistetaan palkkalaskelmia tai kirjoitetaan hr-käsikirjaa.
Kaiken edellä mainitun lisäksi yritys saa kaupanpäällisenä vielä mainehaitan. Kannattaa siis varmistaa, että hr-asiat ovat kunnossa ihan oikeasti!

Mitä on ulkoistettu HR-palvelu?
Ulkoistetuissa hr-palveluissa yritys siis ostaa palveluntarjoajalta sovitun määrän työtunteja tai työpäiviä per viikko tai kuukausi. Ulkoistetussa HR-palvelussa asiantuntija perehtyy ja sitoutuu täysin palvelun ostaneeseen organisaatioon, arvoihin, toimintatapoihin sekä tavoitteisiin. Tämän jälkeen hän on yksi yrityksen tärkeistä resursseista tukemassa liiketoiminnan kasvua, henkilöstötyytyväisyyttä sekä työnantajamielikuvaa.
Parhaimpiin tuloksiin päästään, kun ulkoinen hr-asiantuntija on pitkäaikainen kumppani organisaatiossa. Hr-asiantuntija suorittaa sovitut tehtävät sovitulla aikataululla ja palvelun ostanut yritys maksaa suoritetusta työstä.
Miksi ulkoistetut hr-palvelut?
Ulkoistetut HR-palvelut eivät ole olemassa siksi, että ne veisivät työpaikkoja, vaan siitä syystä, että henkilöstö voisi keskittyä omaan ydintekemiseen. Ulkoisen HR:n tehtävä on huolehtia hr-työt itsenäisesti tai täydentää olemassa olevaa HR-tiimiä, mikäli sellainen yrityksessä on jo valmiina.
Lakisääteiset HR-vaatimukset
Tiesithän, että jo yhden työntekijän palkkaaminen saa aikaan pitkän listan lakisääteisiä vaatimuksia? HR-palveluiden tarjoaja tuntee nämä vaatimukset ja huolehtii, että ne tulevat kuntoon noudattaen annettuja speksejä.

Uutta tietoa ja osaamista organisaatioon
Poikkeuksetta organisaatioon astuva uusi ihminen tuo mukanaan uusia ideoita ja tekee hyödyllisiä havaintoja. Tämä sama pätee erityisen vahvasti ulkoistettuun HR:ään, jolla on jo kokemusta monen eri yhteistyön ansiosta. HR-asiantuntija kerää reppuunsa valtavan määrä uutta oppia ja hyödyllisiä osaamisen eväitä, kuljettaen ne mukanaan uuteen organisaatioon. Nämä kokemuksen hedelmät ovat käytössä uudessakin yhteistyössä - ilman lisäkustannuksia!
Ulkoistettu HR on taloudellisesti järkevä valinta
Ulkoistetun HR-palvelun hankinta on myös taloudellisesti fiksu investointi erityisesti kahdessa tapauksessa. Ensinnäkin silloin, kun hr-työtä on niin vähän, että uutta työntekijää ei kannata rekrytoida. Toinen erittäin järkevä tilanne on silloin, jos HR-tiimiin tarvitaan tasaisesti käsipari avuksi sekä kiireapua tai sijaista pitkiin poissaoloihin. HR-palvelua ostaessa toimeksiantaja maksaa vain tehdystä työstä, ei sairauspoissaoloista tai vuosilomista. Ulkoistetulle HR-työntekijälle ei tarvitse tarjota työsuhde-etuja tai muitakaan etuja, jotka ovat yrityksen kirjoilla olevan henkilöstön käytössä.
Teksti: Katja-Maria Korpi, HR-asiantuntija, FiksuHR Oy
Kuvat: Pexels
Julkaistu: 06/2025