mainos_1028

Ekologisuus laajeni ruoasta tuoleihin – Roima rakensi hiilineutraalisti

artikkelikuva: Ekologisuus laajeni ruoasta tuoleihin – Roima rakensi hiilineutraalisti

Vantaan Business Park Plazan ravintola Roima aukesi ylikulutuspäivänä hiilijalanjäljeltään negatiivisista materiaaleista uusittuna ja vanhoja rakenteita kierrättäen. Ennen Heijastuksen nimellä toiminut lounasravintola remontoitiin aidolla suomalaisella puulla ja suomalaista työtä kunnioittaen.

”Remontin lähtökohtana oli asiakaspalvelun parantaminen ja liiketoimintaa aiempaa paremmin palveleva tila. Ei vain kaunista, vaan toimivaa – ja myös ekologista”, kertoo Roiman ravintolapäällikkö Minna Lundgren.

Roima on ravintolamaailman edelläkävijöitä ympäristöystävällisessä tilasuunnittelussa. Sen tiskit, seinäpaneelit, hintapylväät, baaritasot, tilanjakajat ja aulakalusteet on kaikki valmistettu kotimaisesta puulevymateriaalista, jonka hiilijalanjälki on negatiivinen*. Roiman sohvat ja pöytärungot toteutettiin kierrättämällä. Pöytäkannet ovat kotimaista laminaattia.

Roiman uudistamista pohjusti niin ravintolan asiakaskunnan kuuleminen kuin suunnittelijan ja ravintoloitsijan perusteellinen liiketoimintatavoitteiden läpikäyminen. Lounasravintolan layout rakennettiin toimimaan kuin hyvä ruoansulatus: yhdestä paikasta sisään ja toisesta ulos. Suunnittelutoimisto loi uuden designin vahvasti asiakaslukuja, kiertoaikatauluja ja tavoitteita katsoen.

”Asiakkailta on uudistuksen jälkeen tullut paljon positiivista palautetta muun muassa valoisuudesta. Lounaalla ihmispaljous ei enää tuki tilaa, koska Punkalive-verhoilu ja vaaleat sävyt avartavat”, kertoo Lundgren.

Sanoista tekoihin maan ensimmäisenä
”Ympäristövastuu on perinteisesti ulottunut ravintoloitsijalla ruoan hankintaan, valmistukseen, hävikkiin sekä lajitteluun. Luomun käytön lisääminen kaikissa Kanrestan yksiköissä on osa strategiaamme. Käytössämme on Ekokompassi-järjestelmä ja hankinnoissa painotamme luomun lisäksi lähi- ja pientiloja. Toimintamme pyrkii vähentämään ilmastonmuutosta, ja tuemme uhanalaisten lajien suojelua raaka-ainevalinnoissamme”, kertoo Kanrestan toimitusjohtaja Maria Koivula.

”On uutta, että ravintoloitsijan ympäristövastuu voi ulottua myös itse toimitilaan.”

Asiakastalomme kilpailevat yhä vahvemmin vastuullisuudella. Sitä vaaditaan ravintolapalvelun tuottajalta - luonnollisesti laadukkaan ruoan ja palvelun rinnalla. Nyt perinteisen, ruokaan liittyvän ympäristövastuun rinnalla voidaan myös rakentaa ja sisustaa hiilinegatiivisesti, ekologisesti ja kierrättäen. Roiman case osoittaa, että ympäristövastuullisuus voidaan todellakin toteuttaa olemassa olevaan.”

Roima toteuttaa vastuullisuuttaan ekologisten materiaalivalintojen rinnalla myös tukemalla suomalaisten terveyttä ja onnellisuutta ravintolan taustalta löytyvän Kanresta Oy.n kautta. Kanresta Oy ohjaa osinkonsa toimialalle poikkeuksellisesti omistajalleen Suomen Kansanterveysyhdistykselle. Kansanterveysyhdistyksen jäsenet ovat Lastentautien tutkimussäätiö, Mielenterveysseura, Sydänliitto ja Vanhustyön keskusliitto.

Roima on auki arkisin klo 8.00-15.00.

* Kerto LVL:n hiilijalanjälki on -655 kg CO2/kuutiometri
www.metsawood.com/global/Tools/MaterialArchive/MaterialArchive/Kerto-Environmental-declaration.pdf


Muutoksen ydin on sujuvampi läpimeno valoisassa ympäristössä

Teksti: Tanja Karpasto

Roima-ravintolan muutosprojektista ja toteutuksesta vastannut Esa Paasonen Interior Consulting Oy:ltä kertoo, että tärkeänä lähtökohtana projektissa olivat tilaajan toiminnallisuustavoitteet ja asiakaspalvelun parantaminen liiketalouden periaatteiden mukaisesti ja ympäristöystävällisesti.

”Ensimmäiseksi ei lähdetty miettimään sisustussuunnittelua vaan esimerkiksi tuotesortimenttien sijoittelua ja liikkumisen sujuvuutta. Asian ydin pitää ymmärtää ensin.”

Käyttäjäkeskeisen suunnitteluryhmän ideat sisustussuunnitelmaksi toteuttanut Riikka Fransila Promakers Oy:ltä saa Paasoselta runsaasti kiitosta perusteellisesta taustatyöstä ja käytännön ymmärryksestä. ”Sisustussuunnittelun päätehtävänä on palvella tilaajaa. On tärkeää, että suunnittelija jaksaa kaivaa käyttäjän tarpeita syvältä.”

Ravintolatilan uudistuksessa hyödynnettiin merkittävästi käytettyjä materiaaleja uudelleen käsittelemällä siltä osin, kuin se on järkevää.
”Usein haaskataan hyvää materiaalia ja viedään turhaan jätelavalle”, Esa Paasonen toteaa.

Keskeisenä tekijänä ravintolasisustuksen muutoksessa olivat valaistuksen parantaminen ja seinäpintojen verhoileminen kotimaisen Punkaliven luonnonpuumateriaaleilla. Vaalentunut yleisilme sai aikaan vaikutelman todellista mittavammasta tilamuutoksesta. Viihtyvyyttä lisää akustiikan parantuminen aaltoilevien puupaneelien ansiosta.

”Suomalaista puuraaka-ainetta voidaan työstää mittatilauksena ja tätä resurssia voisi hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Puheen sijaan on mahdollista myös toteuttaa sisustusratkaisuja ekologisemmin. Roima-ravintola on ensimmäinen, jossa ympäristöarvot ja toteutus kohtaavat”, sanoo Paasonen.

Interior Consulting

Interior Consulting

Interior Consulting

Interior Consulting

Interior Consulting

Julkaistu: 10/2019

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 3/2024

HR viesti
mainos_1096



Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »