HR-järjestelmät (palkanmaksu)
Rekrytointi (vuokratyö)
Yrityskulttuuri
HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa
Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista
Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei selviä ilman HR-osaamista. HR-henkilön voi palkata itse, mutta silloin kun kokopäiväiselle asiantuntijalle ei ole tarvetta, ostopalvelu on riskitön ja joustava vaihtoehto.
HR:n tärkein tehtävä tänä päivänä on tukea yritystä saavuttamaan sille asetetut liiketoimintatavoitteet – sekä strategisella että operatiivisella tasolla, kiteyttää Paula Niemi, Sillan HR-ulkoistuspalveluista vastaava HR Manager. Silta tarjoaa yrityksille sekä operatiivista että strategista HR-palvelua. Molempia yleensä tarvitaan, mutta tilanteet vaihtelevat paljonkin.
Osa-aikainen asiantuntija pk-yrityksille
Pienelle yritykselle HR-palvelun ostaminen kumppanilta on kustannustehokasta ja riskitöntä. Erityisesti kasvuyrityksissä halutaan usein pitää hallinnolliset kulut minimissä, eikä kokoaikaiselle HR-ammattilaiselle ole edes tarvetta, Niemi sanoo.
Joskus voimakkaasti kasvaneen yrityksen HR-asiat ovat jääneet heikolle huomiolle. HR-ammattilaisen ensimmäinen tehtävä voikin olla dokumentaation kuntoon laittaminen ja lain edellyttämien suunnitelmien, kuten tasa-arvosuunnitelman ja työsuojelun toimintaohjelman laatiminen, Niemi listaa.
Asiantuntija-apu poikkeus- ja muutostilanteissa
Määräaikainen HR-kumppanuus paikkaa äkillisesti syntynyttä osaamisvajetta esimerkiksi silloin, kun vakituinen henkilö sairastuu, jää vanhempainvapaalle tai lähtee pois.
Yrityskauppojen yhteydessä tilapäinen HR-resurssi tuo puolestaan kaivattua ammattitaitoa esimerkiksi viestinnän, palkanmaksun ja työsopimusten näkökulmasta.
HR-ammattilaisen tehtävä on tukea johtoa ja esimiehiä muutosprosessin läpiviemisessä ja varmistaa, että HR:n näkökulmasta kaikki toimenpiteet tehdään juridisesti oikein, Niemi sanoo.
Myös muissa liiketoiminnan poikkeustilanteissa HR-asiantuntijan osaaminen tuo kaivattua lisätukea.
Silloin kun yritykset joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä, kuten käynnistämään yt-prosessin lomautusten tai irtisanomisten toteuttamiseksi, meiltä saa apua kokonaisuuden suunnitteluun ja prosessin läpiviemiseen, Niemi lupaa.
Lue lisää HR-palveluistamme ja niiden hyödyistä!
Julkaistu: 04/2020