mainos_1021

Hyvinvointi
Yrityskulttuuri

Työtehoa lounaasta

Onko lounaasi virkistävä vai uuvuttava?

artikkelikuva: Työtehoa lounaasta

Sekä työnantajat että työntekijät voivat edistää työtehoa lounaan avulla. Työnantajan kannattaa mahdollistaa taukojen viettäminen ja vaikuttaa henkilöstöravintolan ruuan laatuun ja esillepanoon. Työntekijän puolestaan on hyvä viettää virkistävä lounastauko ja koostaa ateriansa järkevästi.

Lounastauko hellii kehoa ja mieltä – ja tuo tehoa työpäivään!
Lounastauko on pisin työpäivän aikainen tauko työntekoon, johon työnantajalla on mahdollisuus vaikuttaa. Tämä tapahtuu esimerkiksi luomalla työkulttuuria, johon kuuluvat lounastauot yhdessä muiden kanssa sekä kannustamalla lounastaukojen viettämiseen työpisteen ulkopuolella. Työnantajan keinovalikoimassa on myös viihtyisien taukotilojen rakentaminen, jotka houkuttelevat kokoontumaan ja tauottamaan työntekoa.

Lounastauolla on useita positiivisia vaikutuksia terveyteen ja työtehoon. Ruuasta saadaan energiaa keholle ja lepoa aivoille. Tauosta onkin runsaasti myös psyykkisiä hyötyjä. Kunnon ruokatauko auttaa irrottautumaan työstä ja elvyttää päivän sen astisesta työrasituksesta. Tämä auttaa ylläpitämään suorituskykyä ja työtehoa sekä vähentää uupumisen kokemusta. Kaiken kaikkiaan säännölliset ja riittävän pitkät tauot ovat tärkeitä: ne edistävät palautumista, jolloin työssä jaksetaan paremmin.

Työnantajan kannattaa panostaa myös henkilöstöravintolassa tarjottavan ruuan ravitsemuslaatuun, sillä mikä tahansa ruoka ei tuo samanlaista elvyttävää hyötyä. Esimerkiksi liian raskaat ruuat saattavat vaikeuttaa painonhallintaa ja lisätä riskiä sairauspoissaoloihin pidemmällä tähtäimellä. Välittömämpiäkin haittavaikutuksia on: liian raskas lounas voi uuvuttaa työntekijän iltapäivällä.

Ravitsemuslaadun ohella työnantajan kannattaa asettaa vaatimuksia myös ruokien esillepanoon. Ravintolamiljöö tukee hyvän ruuan valintaa asettamalla terveelliset lounasvaihtoehdot merkitysti ja helposti saataville, esimerkiksi linjaston alkuun. Asettelulla on merkitystä, koska suuri osa ruokavalinnoista tehdään asiaa suuremmin miettimättä. Myös yhden lautasen politiikka, missä kasvikset ja lämmin ruoka kerätään samalle lautaselle tai pääruokalautasen koon pienentäminen helpottavat järkevän kokoisen annoksen kokoamista. Ympäristö voikin pienillä keinolla tukea rutiinien muuttamista. Ja mikä parasta, tällainen tuki otetaan useimmiten hyväksyvästi vastaan. Eri tutkimusten mukaan terveelliselle ruokatarjonnalle, sen esilletuomiselle ja houkuttelevalle asettelulle on kysyntää.

Vaatimalla ravintolalta Sydänmerkki-aterioita voi työnantaja olla vakuuttunut, että lounasravintolasta löytyy terveellistä syötävää. Sydänmerkin avulla terveelliset valinnat lounasravintolassa tehdään näkyviksi ja helposti valittaviksi. Asiakkaita myös ohjataan järkevän kokoisen annoksen kokoamiseen.

Lautasmalli ja Sydänmerkki auttavat välttämään karikot
Viimekädessä työntekijä päättää, millaisen annoksen lautaselleen kokoaa. Laadukas ja järkevästi koottu lounas vaikuttaa merkittävästi työvireeseen. Liian raskaan aterian ohella myös liian hiilihydraattipitoinen ateria voi viedä työtehon. Kun ateria kootaan lautasmallin mukaan, on se todennäköisesti työtehoa ylläpitävä. Lounastajan ei myöskään tarvitse silloin pohtia, saako hän riittävästi eri ravintoaineita. Lautasmalli toteutuu käytännössä helpoiten, kun kasvikset ja lämmin ruoka kootaan samalle lautaselle. Ja kun lautanen täytetään puoleksi kasviksilla, mahtuu sille lämmintä ruokaa maltillinen määrä. Samalla aterian jälkeinen väsymys loistaa todennäköisemmin poissaolollaan ja työtehtäviä jaksaa painaa useita tunteja. Tilanne on vielä parempi, jos lautasmalliin yhdistää Sydänmerkin eli lounasravintolassa ateriansa voi koota terveellisen kokonaisuuden takaavan Sydänmerkki-aterian mukaan.

Pikaruuassa piilee yllätys
Jos lounasravintolaa ei ole saatavilla, on käsi helposti pikaruokaravintolan oven kahvalla. Jokapäiväisiksi lounasvaihtoehdoiksi pitsat, hampurilaisateriat, täytetyt patongit ja muut vastaavat eivät ole parhaasta päästä. Kasvisten määrä jää niissä vaatimattomaksi ja toisaalta ruuan energiapitoisuus nousee huomattavan korkealle. Esimerkiksi hampurilaisateriassa ja pitsassa voi olla energiaa kaksinkertainen määrä lautasmalliateriaan verrattuna. Aina pikaruoka-annos ei edes täytä vatsaa riittävästi energiamäärästään riippumatta, jolloin lounastaja kaipaa lisäksi muuta, kenties energiapitoista syömistä.

Omat eväät, esimerkiksi edellispäivän illallisjämät, voivat olla käypä vaihtoehto työpäivän lounaaksi – varsinkin jos kyytipojaksi varaa kasviksia ja palan leipää levitteineen. Sopivan kokoiseen eväsrasian avulla annoskoko pysyy kohtuudessa ja olo on aterian jälkeen hyvä: sopivan kylläinen ilman ähkyä.

Virkistävät kokoustarjoilut johdattelevat hyviin päätöksiin
Lounastarjonnan ohella myös kokoustarjoiluille kannattaa uhrata ajatus jos toinenkin, sillä myös ne parhaimmillaan tuovat virkistystä uurastuksen keskelle, siivittävät kokoustajia hyviin päätöksiin ja toisaalta voivat estää tai edistää painonhallintaa.

Myös kokoustarjoiluissa kasvistarjonta muodostaa hyvän perustan. Se voi olla esimerkiksi vadillinen valmiiksi viipaloituja hedelmiä tai juureksia dippikastikkeineen, marjaisa tuorepuuro tai smoothielasillinen. Leivonnaisista viinerit, pasteijat ja munkit kannattaa unohtaa ja suosia ennemmin vaikkapa karjalanpiirakoita, ruisleipää tai pullaa eri muodoissaan.

Julkaistu: 09/2019

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 2/2024

HR viesti



Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »