mainos_1038

Hyvinvointi
Yrityskulttuuri

Vetoomus kulttuurialan puolesta livestream-tapahtumien hyväksymisestä kulttuuriedun piiriin

artikkelikuva: Vetoomus kulttuurialan puolesta livestream-tapahtumien hyväksymisestä kulttuuriedun piiriin

Kulttuurietuja makaa työntekijöiden tileillä kymmenien miljoonien eurojen arvosta, mutta verottajan linjaus estää etujen käytön verkon yli järjestettäviin livestream-tapahtumiin. Samaan aikaan kulttuurialan toimijat ovat menettäneet merkittävän osan toimeentulostaan, ja ansionmenetystä korvataan valtion budjetista yli sadalla miljoonalla eurolla.

Vuosi 2020 on ollut erittäin haastava Suomen kulttuurialan toimijoille. Moni heistä on menettänyt toimentulonsa yllättäen koronarajoitusten seurauksena. Ainoa tapa järjestää konsertteja täysin koronaturvallisesti rajoitusten aikana on verkon kautta. Verottaja on kuitenkin linjannut, että livestream-konsertteihin ei voi ostaa lippuja työnantajan tarjoamalla verotuetulla kulttuuriedulla.

Jo pelkästään Smartumin työntekijäasiakkaat käyttävät normaalioloissa vuositasolla kymmenien miljoonien eurojen edestä kulttuurietua erilaisiin kulttuurialan tapahtumiin. Tämän summan hyödyntäminen on tällä hetkellä erittäin vaikeaa, koska käyttömahdollisuudet ovat kaventuneet dramaattisesti normaalista. ”Tällä hetkellä valtava potentiaali valuu hukkaan. Samaan aikaan, kun kulttuurialaa tuetaan valtion budjetista 110 miljoonan euron koronatuella, useita kymmeniä miljoonia euroja potentiaalista tuloa artisteille ja muille tapahtuma-alan toimijoille jää kokonaan hyödyntämättä. Samaan aikaan ihmisillä on tarve päästä hetkeksi irti arjesta ja nauttia taide-elämyksistä. Kulttuuri- ja taidetoiminta lisäävät tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä, ja näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa niiden harrastaminen olisi syytä tehdä niin helpoksi kuin se on mahdollista”, toteaa Smartumin toimitusjohtaja Kristiina Lindh.

Smartumin toimitusjohtaja Kristiina Lindh
Smartumin toimitusjohtaja Kristiina Lindh toteaa, että kulttuuri- ja taidetoiminta lisäävät tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä, ja näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa niiden harrastaminen olisi syytä tehdä niin helpoksi kuin se on mahdollista.

Tuloverolaissa kulttuuritoiminta määritellään fyysiseksi käynniksi

Verottajan kulttuurietua koskeva linjaus tulee suoraan tuloverolaista. Sen mukaan verovapaana omaehtoisena kulttuuritoimintana pidetään työntekijän käyntiä museossa, teatterissa, oopperassa, elokuvateatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä taikka vastaavassa muussa eri taiteenaloihin liittyvässä tapahtumassa tai tilaisuudessa. Vastaavaa edellytystä (fyysisestä) käynnistä ei löydy liikuntatoiminnan osalta. Liikuntaetua voi siksi käyttää myös verkon välityksellä tarjottaviin online-tunteihin ja -valmennuksiin. Tähän mahdollisuuteen myös Smartumin työsuhde-etujen käyttäjät ovat tänä poikkeuksellisena vuonna tarttuneet, ja online-tunnit ovat nousseet tärkeään rooliin ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Online-palveluita jo hyödyntävät ihmiset olisivat varmasti halukkaita käyttämään myös kulttuurietuaan virtuaalisesti aiempaa laajemmin.

Lakia muutettava alojen yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi

Tuloverolakiin on syytä tehdä muutos, jolla mahdollistetaan kulttuuriedun käyttö myös livestream-tapahtumiin. “Tällä hetkellä ihmisillä on valtava tarve kulttuurielämyksiin, joita voidaan käytännössä tarjota nyt vain online-palveluiden välityksellä. Ne mahdollistavat tapahtumat myös sellaisille henkilöille, jotka eivät muuten tapahtumiin pääsisi esimerkiksi fyysisten rajoitteiden vuoksi. Striimatut tapahtumat lisäävät merkittävästi kulttuurin saavutettavuutta. Kulttuuriedun hyödyntäminen ei voi olla kiinni alustasta, jossa siitä pääsee nauttimaan”, toteaa Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa. ”Verottajan tulkinta tavanomaisen kulttuuritoiminnan osalta on vanhentunut ja vääristää vahvasti kilpailua. Kulttuurisisällön tarjoaminen ei ole kiinni käytössä olevasta kanavasta tai paikasta”, jatkaa Tapahtumateollisuus ry:n johtaja

”Jo lähes yhdeksän kuukautta jatkuneelle vaikealle taloudelliselle tilanteelle ei näy loppua. Tämä isku on monille muusikoille ja muille tapahtuma-alan ammattilaisille ylitsepääsemätön. Alle 50 henkilön suuruiselle yleisölle esiintyminen on käytännössä tappiollista toimintaa: sillä ei elä, eikä sillä voi työllistää muita. Striimatut konsertit tarjoavat tällä hetkellä lähes ainoan mahdollisuuden edes pieniin tulovirtoihin. Uskon, että striimatut tapahtumat eivät ole vain tämän poikkeusajan ilmiö, vaan niille on tarvetta myös normaaliajassa, toteaa lauluyhtye Rajattomassa laulava muusikko”, säveltäjä Jussi Chydenius.

Lähde: Smartum Oy

Julkaistu: 12/2020

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 1/2024

HR viesti



Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »