Yrityskulttuuri
Tyylikäs työvaate - tukee sekä työtä että yrityskuvaa
Lapland Hotels on lähtenyt Lapista kohti etelää, ensin Ouluun ja Tampereelle. Nyt löytyy Lapin lumoa myös Bulevardilta keskeltä Helsinkiä.
Helsingin uusi hotelli tarjoaa ripauksen ylellisyyttä. Moderni Lappi näkyy hotellin sisustuksessa, ruokalistoilla sekä henkilökunnan asusteissa, kertoo Helsingin aluejohtaja Leena Turunen.
Henkilöstön vaatetus on tärkeä osa yrityskuvaa. Lisäksi työvaatteen on oltava arjen työssä tyylikäs, mukava, käytännöllinen ja helppohoitoinen. Tämän päivän yritykset haluavat myös viestiä siitä, että ne ovat mukana kestävän kehityksen tukemisessa. Tämä näkökulma on erityisen tärkeä puhuttaessa matkailusta, jonka osuudesta kestävään kehitykseen on monia mielipiteitä.
Hyvässä yhteistyössä Touchpoint Oy:n kanssa pääsimme hyvään tulokseen, myhäilee Leena Turunen. Myös henkilöstöltä on tullut hyvää palautetta. Vaatteet ovat rentoja, mukavia ja toimivia. Koko henkilöstö pukeutuu samalla tavoin, mikä tuo joustavuutta työtehtäviin. Esimerkiksi kerroshenkilöstö voi olla valmistelemassa aamiaistarjoilua ja siirtyä joustavasti kerroshoitoon. Myös vastaanoton ja salin työasut ovat linjassa.
Tyylikkäät asut tukevat yrityskuvaa ja ne ovat mukavat kantaa. Naisilla on mm. kietaisumekko, joka kiinnitetään lappi kuvioisella, folkloristisella nauhalla. Välillä viileän tuulisessa vastaanotossa tuo lämmikettä ponchovillatakki. Lappi näkyy kaikkien asujen yksityiskohdissa mm. poron sarvien brodeerauksena. Essut on muuten tehty kierrätysmuovipulloista. Myös biopohjaisia materiaaleja on käytössä. Uudet asut ovat olleet käytössä Tampereella ja Oulussa jo pari viikkoa ja henkilöstön palaute on ollut positiivista.
Yhteistyö Touchpointin kanssa sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä
Etsimme käyttökohteeseen aina parhaat mahdolliset kierrätettävät materiaalit, kertoo Outi Luukko, Touchpoint Oy:n osakas ja toimitusjohtaja. Toimeksianto alkaa aina briiffillä ja usein myös henkilöstön kenttähaastattelulla, jonka jälkeen ehdotamme vaihtoehtoja. Kestävän kehityksen laatuja löytyy jo kautta linjan, mutta lopullisen valinnan tekee asiakas. Päätökseen vaikuttaa yrityksen arvopohjan lisäksi mm. vaatteen käyttötarkoitus ja huoltoprosessi.
Teksti: Kaisu Venho
Kuva: Touchpoint Oy
Julkaistu: 10/2018